1700-luku oli Kuusamossa nopeaa väestönkasvun aikaa. Vuosisadan päättyessä pitäjän 3000 asukasta saivat toimeentulonsa yli 200:lla itsenäisellä tilalla. Tilalliset ja uudistilalliset lapsineen ja palvelusväkineen muodostivat yli puolet koko väestöstä, maata omistamaton väki oli vähemmistönä. Viimeisen kerran lappalaisia merkittiin väestöluetteloon 1760, jolloin heitä oli Kuusamossa kolme henkilöä. Ilmeistä kuitenkin on, että heidän kulttuurinsa jossakin muodossa vaikutti väestön keskuudessa. Lapin pappi Jakob Fellman nimittäin mainitsee, että käydessään Kuusamon Pyhävaaralla 1825 hän oli havainnut siellä olevalle seidalle tuodun uhrilahjoja.
Väestönkasvu ja tilojen lisääntyminen tapahtuivat enimmäkseen luonnollista tietä: perheet olivat monilapsisia. Kodin piiristä erkanevat lapset perustivat uusia tiloja raivaten niille lisää viljelysmaata. Ensimmäisen polven uudisasukkaiden valtaelinkeinona harjoittama kaskenpoltto menetti merkityksensä jo ennen 1700-luvun puoltaväliä. Tilalle tuli karjanhoito. Suurimmilla tiloilla lehmiä oli vuosisadan lopussa yli 20 päätä, lisäksi useita hevosia sekä poroja ja muuta karjaa.
Karjanhoidossa keskeiseksi ongelmaksi nousi talvirehun hankinta. Rehu saatiin luonnonniityiltä ja soilta sekä järvien ja purojen rantamilta. Perhekunnat olivat kesäisin viikkokausia niityillä kokoamassa heinää latoihin ja suoviin yöpyen niittysaunoissa. Kuivanut rehu noudettiin kotiin talvella lumien tullen. Vetoeläiminä käytettiin enimmäkseen poroja, jotka olivat hevosia käyttökelpoisempia tiettömillä taipaleilla.
Kuusamossa ryhdyttiin harjoittamaan myös suurporonhoitoa. Suurimmilla porotiloilla oli useita satoja eläimiä, kun saamelaisilla oli ollut useimmiten vähemmän kuin kymmenen poroa perhekuntaa kohti. Poron päätehtävänä saamelaisilla oli ollut toimiminen kantojuhtana ja houkutuseläimenä peuranmetsästyksessä. Talonpoikaisille poronomistajille pääasiana oli lihantuotanto. Parhaat lihat kuljetettiin talvella pororaidoilla myytäväksi Ouluun, Tornioon tai Vienan suuriin asutuskeskuksiin. Myös eläviä poroja kuljetettiin myytäviksi. Pororaidoilla vietiin Kuusamosta myös voita ja muita karjatalouden tuotteita sekä riistaa, kalaa ja muita luonnon antimia. Kuusamoon puolestaan tuotiin viljaa sekä muita täällä tarvittavia tuotteita.
Vienan Karjalan ja Pohjanlahden rannikon välityskauppa Kuusamon kautta oli osittain vienalaisten kauppiaiden hallussa. He eivät maksaneet kuljettamistaan tuotteista tullia, minkä vuoksi Ruotsin kruunu perusti Kantokylälle 1780-luvulla tullikamarin. Sen kautta ulkomaankauppaa pyrittiin ohjaamaan ja keräämään verotuloja valtiolle, enimmäkseen kuitenkin huonolla menestyksellä kauppiaiden löytäessä useimmiten kiertotien tullikamarin ohi.
