Ruotsin hävittyä sodan Venäjälle 1809 joutui koko Suomi suuriruhtinaanmaana Venäjän yhteyteen. Yleisesti ottaen aikakausi oli Kuusamolle suotuisa. Väestön kasvu oli verraten tasaista, sen katkaisivat muutamat katovuodet ja tautiepidemiat. Ankarin niistä varmaankin oli Suomen sotaa välittömästi seurannut kausi 1811-12, jolloin kuolleisuus selvästi ylitti syntyvyyden ja pitäjän väkimäärä laski usealla sadalla hengellä Aikakaudella 1809 – 1917 väestö nelinkertaistui, noin 3 000:sta 12 000 asukkaaseen.
Suurimmat väestöryhmä Kuusamossa 1800-luvun alussa olivat vanhat manttaalitilalliset. Heitä oli 268 ruokakuntaa, joihin laskettiin tilallisten palveluksessa olevat rengit ja piiat. Mökkiläisten, itsellisten ja syytinkiläisten määrä kauden alussa oli varsin vähäinen, yhteensä 131 ruokakuntaa. Aikakauden päättyessä 1920 tilattoman väestön määrä oli 1 187 henkeä, maanomistajien määrä 776 henkeä. Vaikka luvut eivät ole aivan vertailukelpoisia, osoittanevat ne maattoman väestön suhteellisen osuuden lisääntymisen. Virkamiesten, käsityöläisten ja muiden maanviljelyn ulkopuolelta elantonsa saavan väestö osuus oli vähäinen.
Karjanhoito muodosti edelleen Kuusamon talouden ytimen. Vuonna 1880 tilastoitiin kuusamolaisilla tiloilla olevan runsaat 3 000 lehmää, 600 hevosta ja 5 000 poroa. Viljely keskittyi edelleen etupäässä luonnoniittyjen hyväksi käyttämiseen. Rehun tuottoa kyettiin lisäämään veden laskuilla järvissä, soiden kuivatuksella sekä jokien ja purojen patoamisella. Näin saatiin lisääntyvät karjat ruokittua, vaikka rehupula pitikin tuottavuuden alamaissa. Voi ja liha olivat kauppatavaraa, josta saatavilla tuloilla tiloille hankittiin Kuusamon ulkopuolella valmistettuja tuotteita, eritoten viljaa. Paljon käytettiin hyväksi ympäröivän luonnon antimia, kalaa, riistaa ja metsämarjoja.