Itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä pyrittiin Kuusamossa elintarvikeomavaraisuuden saavuttamiseen. Tähän pakotti se tosiasia, että eritoten vilja oli ennen itsenäistymistä tuotu Kuusamoon Venäjältä, eikä sitä rajan sulkeuduttua enää saatu. Oulun läänin talousseura neuvojaverkostoineen ja sen johdolla kyläkunnilla toimivat maamiesseurat kannustivat viljelijöitä maatalouden kehittämiseen. Viljan tuotannossa ei kuitenkaan päästy merkittäviin tuloksiin. Paremmin monilla tiloilla onnistuttiin sipulinviljelyssä, mistä kehittyi eräänlainen Kuusamon tunnusmerkki.
Maanomistusoloihin saatiin merkittävä muutos, kun maata vailla olevat pientilalliset saivat edullisilla ehdoilla valtion maista omistukseensa 120 hehtaarin tilat. Tämä mahdollisti viljelysmaan raivaamisen ja tietyin ehdoin myös metsänhakkuut. Vanhoilla manttaalitiloilla metsäkauppoja isojaon viivästymisen ja pitkien kuljetusmatkojen vuoksi oli sitä vastoin edelleen hankala toteuttaa.
Itärajan sulkeutuminen vahingoitti suuresti muitakin elinkeinoja. Poronomistajilla oli ollut parhaat laidunmaat Venäjän puolella, kauppiailla markkina-alueet, puutavarayhtiöillä edullisimmat uittoreitit ja satamapaikat. Menetystä oli vaikea korvata Oulun suunnalla, joka nyt kohosi tärkeimpään asemaan Kuusamon elinkeinoelämässä. Rautatien saaminen Kuusamoon oli aikakauden suuri hanke. Sitä ajoi eritoten kuusamolaisten kansanedustajana toiminut Kaarlo Hänninen. Hanke jäi kuitenkin toteutumatta.