Ensimmäinen tehtävä evakosta kotiin palaaville kuusamolaisille oli löytää katto päänsä päälle. Onnekkaimpia olivat ne sivukylien asukkaat, joiden kodit olivat jääneet tuhoamatta ja täten pääsivät pian asumaan koteihinsa. Useimpien evakosta palaajien piti kiireesti ryhtyä rakentamaan uutta kotia tuhotun tilalle.
Monet joutuivat aluksi asumaan kellareissa tai väliaikaisissa parakeissa. Myös julkiset laitokset toimivat parakeissa, kuten kirkko ja sairaala sekä useimmat kirkonkylän kauppaliikkeet. Monet kirkonkylän perheet asuivat pitkään Kuusamoa marraskuulle 1944 miehittäneiden neuvostosotilaiden rakentamissa korsuissa. Tällaisia oli useissa paikoissa, kuten Lahdentakana, Uuden hautausmaan kupeella Nilojokivarressa ja Toranginmäellä.
Uudisrakennuksia valmistui kuitenkin nopeasti. Vuoteen 1947 mennessä useimmilla perheillä oli uusi koti. Kirkonkylä sai uuden ilmeen. Kitkantien ja Ouluntien varsilla oli pitkä rivi tyyppipiirustusten mukaan tehtyjä puolitoistakerroksisia omakotitaloja tai kaksikerroksisia liiketaloja, varusteinaan kantovesi ja ulkokäymälät.
Kylän ydinkeskustaan, ”Neljäntienristeykseen”, oli kohoamassa Kuusamon Osuuskaupalle ja Oulun Osuuskaupalle tavaratalon ideaa tavoittelevia liiketiloja, joissa oli omat osastonsa eri tuotteille. Rakenteilla olivat myös puhdasta funkkisarkkitehtuuria edustava kirkonkylän koulu ja sen naapurina kirkko sodassa poltetun entisen pyhätön paikalle.
Monet sivukylät, joissa sodan tuhot olivat pienempiä kuin kirkonkylässä, elpyivät ensimmäisinä. Kyläläiset pääsivät täten keskittymään karjanhoitoon ja muuhun arkiseen työhön. Kylille perustettiin pian myös runsaasti eri kauppaliikkeiden sivumyymälöitä.
Kuusamon isojako, joka sadan vuoden ajan oli ollut vireillä, oli eri syistä aina viivästynyt. Se pääsi alkamaan 1951 ja saatettiin vaiheittain päätökseen 1961. Tilallisille, joiden viljelypalstat sijaitsivat usein kymmenienkin kilometrien etäisyydellä kotipalstasta, jaettiin omat maat yhtenäisempinä palstoina enimmäkseen asuinpaikan läheisyydestä. Näin muodostettiin yhtenäisiä tiloja, jotka tarjosivat mahdollisuuden tehokkaammalle viljelylle. Tilat saivat käyttöönsä myös omat metsät ja mahdollisuuden puun myyntiin.
Kuusamossa käynnistyi laajamittainen pellonraivaus ja metsien hakkuu. Maataloutta ryhdyttiin koneellistamaan. Lähes jokaiselle tilalle hankittiin metsätuloilla traktori ja muita maatalouskoneita. Isojaon kanssa rinnan pitäjää sähköistettiin. Useimmilla karjatiloilla oli pian lypsykone. Teitä rakennettiin, mikä toi monta sivukylää lähemmäs keskustaa.
Samaan aikaan isojaon kanssa perustettiin Kuusamon osuusmeijeri. Kun tiestöä saatiin ympärivuotisesti ajettavaan kuntoon, hakivat meijerin autot maidon päivittäin suoraan tilallisten maitolaitureilta. Tilalliset saivat nyt säännöllisen maitotilin kerran kuukaudessa. Se lisäsi heidän ostovoimaansa. ja teki käytännössä lopun tähän saakka vallinneesta luontaistaloudesta. Näin Kuusamo siirtyi rahatalouteen. Maanantaipäivät, jolloin maitotilit maksettiin, olivat kirkonkylässä vilkkaita, kun sivukylien viljelijät tulivat tekemään hankintoja kauppaliikkeistä, aluksi säännöllisesti liikennöivillä postiautoilla, myöhemmin omilla autoillaan.
Kuusamo kasvoi 50-luvulta alkaen muutenkin nopeasti. Seuraavan vuosikymmenen puolivälissä väkeä pitäjässä oli yli 20.000 henkeä, enimmäkseen luonnollisen kasvun seurauksena. Lapsiperheet olivat suuria ja kansakoulu pitäjän jokaisessa kylässä.
