Ensimmäinen postiauto aloitti liikennöinnin Oulu-Kuusamo –linjalla vuonna 1921. Postiauto ei kuitenkaan riittänyt nopeasti kasvavan tavaraliikenteen kuljettamiseen, joten tarvittiin järeämpiä toimijoita.
Viljami Kantola perusti Kuusamoon oman kuljetusyrityksen vuonna 1960.
Kantola aloitti tavaralinjaliikenteen Helsinkiin kuljettaen Kuusamon Osuusmeijerin vientijuustoja. Ensimmäinen linjalupa Kantolalle myönnettiin joulukuussa 1960 ja se oikeutti liikennöimään yhdellä kuorma-autolla kaksi kertaa viikossa Kuusamosta Helsinkiin.
Kantoloiden rinnalla ammattimaista liikennöintiä kehittivät Koramot.
Vuonna 1967 aloitettiin puutavaran ajo Kantojoella sijaitsevalle Virranniemen sahalle (Pölkky Oy). Sulon pojista vanhimmat Jouni ja Jorma Koramo tulivat mukaan yrityksen toimintaan vuonna 1968 ja samana vuonna aloitettiin puutavaran ajo Kuusamon Yhteismetsälle.
Vuonna 1982 veljekset Koramo osti osuuden Kantolasta ja toiminnot yhdistettiin. Yrityksen nimeksi tuli Kuljetusliike Kantola & Koramo Ay. Vuonna 1992 Koramon veljekset ostivat Kantolan osuuden yhtiöstä ja yritysmuoto muutettiin osakeyhtiöksi.
Lentoliikenne Kuusamoon alkoi vuonna 1972, jolloin ensimmäinen asema- lennonjohtorakennus otettiin käyttöön.
Matkustajaterminaali valmistui vuonna 1988, kiitotietä jatkettiin 2500 metrin mittaiseksi vuonna 1997 ja vuonna 2005 Kuusamon lentoasema sai kansainvälisen lentoaseman statuksen.