Joulukuun 1944 aikana Kuusamoon palasi 302 henkilöä ja 20 nautaa. Tammikuun puolessa välissä Kuusamon kunnan hoitokunta alkoi painostaa valtiovaltaa, että kuusamolaisten olisi saatava palata kotiseudulleen. He anoivat Taivalkoski -Kuusamo välisen tieosuuden välitöntä auraamista, siltojen korjaamista, kuljetuskaluston hankkimista väestön ja tavaroiden kuljetukseen sekä huoltoon. Oulu-Kuusamon välinen maantie oli nimittäin tammikuulla aurattu vasta Kostojoen sillalle, mistä tavarat kuljetettiin hevosilla kirkolle. Vuoden 1945 alussa aloitettiin jälleenrakennuspuiden leimaus, kaataminen ja rakennuspaikoille ajo. Jälleenrakennustöiden aloittamista haittasivat tammikuun lopussa kovat pakkaset, erittäin paksut lumikinokset ja huono pohja.
Helmikuun aikana saatiin Oulu-Kuusamon maantie auratuksi aina Kuusamon kirkolle saakka. Huolimatta helmikuun kovista pyryistä ja pakkasista muutti Kuusamoon mainitun kuukauden aikana yli 800 henkilöä, 48 hevosta ja noin 850 lehmää. Maaliskuun alussa arvioitiin, että Kuusamoon oli vielä palauttamatta yli 8 200 henkilöä, 503 hevosta ja 3 770 nautaeläintä. Kuusamoon olisi siis muuttanut tuolloin jo yli 5 000 henkilöä. Kuusamon kirkolla asuttiin tuohon aikaan vain Postitalon ja osuusliike Otson kellareissa ja muutamissa parakeissa. posti kulki pari kertaa viikossa.
Kevään lähetessä takaisin muutto vilkastui tuntuvasti. Koetettiin ehtiä perille tiettömien taipaleiden taakse niin kauan, kun jäät olivat vielä järvissä eikä kelirikko eli ”rospuutto” ollut vielä pehmentänyt teitä. Ihmisiä kuljetettiin Oulusta Kuusamoon 100 hengen päivävauhtia. Välillä muutto täytyi keskeyttää Kuusamossa puhjenneen Paratyfus-epidemian vuoksi.
Toukokuun alkuun mennessä Kuusamoon oli muuttanut 8 794 henkilö, 390 hevosta, 4439 nautaa ja 145 lammasta. Sijoitus paikkakunnilla oli vielä Kuusamolaisia yli 4 500, joista huomattava osa oli luovutetun alueen väestöä. Kesäkuun alkuun mennessä oli Kuusamoon muuttanut yli 10 000 henkilöä. Tässä vaiheessa jälleenrakennus oli päässyt hyvään vauhtiin enne kaikkea sivukylillä. Sen sijaan kirkolla asuttiin venäläisten rakentamissa korsuissa, kellareissa ja muutamissa saksalaisten jälkeensä jättämissä parakeissa. Yhdessä noin 50 neliön korsussa saattoi asua jopa 10 henkilöä omaa väkeä. Tähän tulivat lisäksi tilapäiset yöpyjät, joita oli useampina öinä, sillä valtaosa sivukylille menijöistä yöpyi Kirkonkylän korsuissa tuttavien ja sukulaisten luona.
Luovutetun alueen siirtolaisten evakkomatka oli huomattavasti pitempi kuin muiden. Varsin monen paanajärveläiset ja tavajärveläiset olivat evakossa aina vuoteen 1947 saakka, jolloin heille alettiin jakaa vastikemaita. Muutaman olivat tosin ottaneet korvauksen rahana ja ostaneet itselleen talon etelästä. Useimmat kuitenkin palasivat Kuusamoon ja pääsivät yleensä vuonna 1947 tai 1948 rakentaman itselleen uutta kotia. Rakennusaika asuttiin sukulaisten tai tuttavien luona.
Kuusamo nousi tuhkasta siinä järjestyksessä, että ensin rakennettiin sivukylät ja viimeisenä Kirkonkylä. Kun sivukylät jo vuonna 1950 oli rakennettu täyteen kuntoonsa, näytti Kirkonkylä vielä varsin autiolta ja lohduttomalta. Kuusamon kirkko oli rakenteilla, se valmistui lopullisesti seuraavan vuoden kesällä. Kirkkoherra ja pappila sen sijaan olivat jo valmiita. Kansakoulu. talouskauppa, posti, osuuskaupanmyymälä ja osuusliike Otso olivat niinikään pystyssä ja kunnantalo Kitkantien toisessa päässä oli saamassa rappaustaan. Useimmat rakennukset olivat tuoreella hirsipinnalla, vuorausta ja maalia näkyi varsin vähän. Kunnantalo ja osuuskauppa, kunnan aravatalo ja Otso saivat ensimmäisenä rappauksen. Kirkonkylän osasta jälleenrakennus kestikin vuoteen 1952. Silloin oli sairaala saanut oman rakennuksensa samoin myös tärkeimmät liikerakennukset olivat pystyssä. Useimmat talot olivat yksikerroksisia, ainoastaan kunnantalo, posti, apteekki, Koillispohja ja Otso olivat kaksikerroksisia. Maalia ja vihreyttä puuttui edelleenkin.
Teksti: Seppo Ervasti
Aineisto: Tuhottu ja jälleen rakennettu Kuusamo
Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva, Oulu 1985
