Tunturihiihtäjät viilettivät Rukan rinteillä nahkamonoissa ja puusuksilla 1940-60 lukujen Rukalla. Ensimmäiset laskut raivatulla rinteellä tehtiin alkutalvesta 1955. Polttomoottorihissi vei laskettelijat eturinteen puoliväliin ensimmäisen kerran vuonna 1957.
Rukan hissitoiminta siirtyi 1960-luvun alussa urheiluseuran toiminnasta yritysvetoiseksi. Alkutalvesta 1960 Osmo Saastamoinen ja Lauri Määttä kävivät Itävallassa tutustumassa laskettelukeskus- ja hiihtokoulutoimintaan. Syksyllä asennettiin aiemman 300 metrin hissin tilalle tuplasti pidempi sähkökäyttöinen hissi, jota voitiin käyttää kesällä tuolihissinä.
Hissi palveli eturinteessä vuoteen 1970, jolloin sen korvasi kahden hengen tuolihissi. Lasketteluharrastus lähti nopeasti kasvuun ja vuonna 1964 avattiin pitkä, loiva ja leveä Vuosseli Rukan itärinteelle.
Kuusamon Matkailu perusti yhdessä matkatoimisto Arean ja muutaman yksityishenkilön kanssa Rukatunturi Oy:n. Yhtiö rakensi keskukseen vuonna 1963 ensimmäisen varsinaisen hotellin. Tyylikkäästä Rukahovista tuli nopeasti arvostettu hotelliravintola.
Rukatunturi Oy:n osake-enemmistö siirtyi 1970-luvulla lääkäri Juhani Aholle ja se käynnisti Rukan hiihtokeskuksen voimallisen kehittämisen. Uusia rinteitä ja hissejä, kuten Saarua, Pessari ja Kelorinne, rakennettiin 1980-luvun puoliväliin mennessä. 1990-luvun lamavuodet pysäyttivät rinneinvestoinnit.
Vuosituhannen vaihteessa Rukaa ryhdyttiin kehittämään ympärivuotiseksi kansainväliseksi matkailukeskukseksi. Parkkihalli valmistui vuonna 2008 ja Rukan kävelykylä alkoi rakentua sen päälle. Kansanvälinen matkailukylä ja kisapaikka oli syntynyt.
Kuusamon matkailun historia on esillä laajasti matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassussa.