Heinäkuussa 1896 Kuusamon Pyhälahdesta löytyi nelisen sataa hopearahaa. Löytäjä oli Herman Nikka. Rahat luultavasti ovat olleet maanpovessa noin 800 vuotta. Aarre löytyi sammaloituneesta mättäästä.
Rahat olivat suurimaksi osaksi saksalaisia penninkejä. Muutamia arabialaisia, anglosaksilaisia ja niiden jäljennöksiä, sekä muutama tanskalainen kolikko löytyi myös.
Se on epävarmaa, miten ja kenen toimesta rahat olivat kätkettyinä mättääseen. Epäillään, että kätkijä on voinut olla saamelainen, joka on kätkenyt maksun turkiksistaan. Tai joku idän tai lännen kauppamies, joka on joutunut kätkemään matkakassan syystä tai toisesta.
Yksi teoria on myös, että rahat ovat olleet uhrilahjoja. Kätkö oli kuitenkin huonosti piilotettu.
Rahakätkön sijaintipaikka on Kantokylässä Kuusamojärven koillisrannalla Pyhälahden ja sen itäpuolisen Pyhälammen yhdistävän Lamminpuron niskasta 100 m pohjoiseen.
Koordinaatit kohteeseen 65°57’00.0″N 29°19’47.0″E