Vuonna 1959 alkoi entinen komentaja Schreiber suunnitella muutaman entisen aseveljensä kanssa vierailua Suomessa kaatuneitten rintamatovereidensa haudoille. Kumartuneena Suomen kartan ylle Scheiber muisti yllättäen Kuusamon kellot ja tajusi, että kelloja tuskin oli vieläkään löydetty. Kuitenkin vain muutama kelloista tiennyt sotilas oli enää elossa. Vierailun yhteydessä saksalaiset päättivät viedä myös sanan kellojen kohtalosta Kuusamoon. Matkaan saksalaiset lähtivät heinäkuun 9. päivänä mukanaan kirje saksalaiselta pioneeriupseerilta, jossa luki: ”Kellot ovat kolmannessa rivissä, kolmas hauta vasemmalta”.
Kuusamoon saavuttuaan Schreiber kahden toverinsa kanssa etsi käsiinsä kirkkoherran, joka ei ollut aluksi uskoa saksalaisten kertomusta. Kellojen oletettiin kadonneen venäläisten sotilaiden matkaan. Kirkonkelloja alettiin kuitenkin etsiä keskiviikkona heinäkuun 15. päivänä.
- Lainaus Schreiberin muistelmasta (suomennos Sampo Ahto [KST 427 – 430] ):
”Me tiesimme, että Kuusamon kirkon tapulissa oli hyvin vanhat ja arvokkaat kellot vuodelta 1611, jotka eivät saaneet joutua venäläisten käsiin. Divisioonamme pioneerit saivat tehtäväkseen irroittaa kellot paikaltaan ja viedä ne turvaan… Niinpä molemmat kellot kaivettiin kirkon vieressä olleeseen hautausmaahan ja naamioitiin haudaksi.”Franz Schreiberin muistelmien mukaan kirkko jäi pystyyn SS-vuoristojääkärirykmentin jälkijoukkojen poistuttua Kuusamosta:
Joukkomme tietoon ei tullut se, että vastustaja tuli perässämme Kuusamoon ja jäi sinne joiksikin viikoiksi. Emme tienneet myöskään, että venäläiset eivät hävittäneet ainoastaan hautausmaata vaan myös kirkon ja sen vieressä seisoneen tapulin. Suomalainen siviiliväestö, joka sai palata takaisin vasta toukokuussa 1945, löysi kirkonkylästä vain rauniot.” Lähde Lapin sota 1944 sivut
Ensimmäisen päivän etsintä ei tuottanut tulosta, sillä viidentoista vuoden ja kirkonkylän hävittämisen jälkeen oli vaikea määritellä hautausmaan tarkkaa rajaa tai kyseisen haudan sijaintia. Asiantuntijoita oli myös yleisössä, jota oli kerääntynyt paikalle melkoinen joukko. Maata tökittiin teräspiikillä kellojen löytämiseksi. Vanhoja hautausmaakarttoja tutkimalla paikan toivottiin löytyvän.
Saksalaiset sotilaat kävivät myös kunnioittamassa Kuusamon alueella sodan aikana kaatuneita maanmiehiään. Eversti Schreiber piti lyhyen puheen, jota muut kuuntelivat ryhdikkäästi seisten. Tämän jälkeen komentaja laski kaatuneiden kummulle koruttoman seppeleen.
Keskiviikon ja torstain aikana kirkon lähiympäristö ja hautausmaa tutkittiin perinpohjaisesti. Tuona aikana ilmestyi myös lisää tulkintoja kellojen mahdollisesta olinpaikasta. Kolmannen rivin kolmas hauta näytti soveltuvan kaikenlaisiin maastonkohtiin. Kellojen ajateltiin olleen haudattuna avoimeksi luotuun hautaan, jollaista sota-aikana ei ollut yleisellä hautausmaalla. Sen sijaan sankarihauta-alueella ja saksalaisten hautausmaalla oli tuolloin useita hautoja auki. Saksalaiset saattoivat myös pitää uutta hautausmaata yleisenä hautausmaana, jolloin kellot olisi haudattu sinne.
Lopulta Schreiber ehdotti, että Suomen armeijan pioneereja pyydettäisiin jatkamaan etsintöjä miinaharavan kanssa. Saksalaisten itsensä oli jo jatkettava matkaa. Oulusta pyydettiin paikalle miinaharavaa, jonka käyttö oli hieman kyseenalaista, sillä kirkon ympäristössä oli runsaasti muutakin metallia. Miinaharava kuitenkin ilmoittaa suuremmat metalliesiintymät eri äänellä, jolloin nämä kohdat voitaisiin merkitä, tutkia tikuilla ja sitten suorittaa mahdollinen kaivuu.
Miinaharavan toivat Kuusamoon lauantai-iltana 18.7. yliluutnantti Aimo Tiainen ja vänrikki Mikko Kerimaa Oulusta. Tuona samana iltana he tutustuivat Koillissanomien toimittajien opastuksella kirkkoon ja hautausmaahan. Varsinainen työ aloitettiin seuraavana päivänä klo 7 aamulla vänrikki Kerimaan merkitessä yliluutnantti Tiaisen haravoinnin hälytyskohteita. Kaikki hälytykset tutkittiin noin kaksimetrisillä rautarasseilla, joita käyttivät suntio Iisak Palosaari ja haudankaivaja Kurvinen. Heidän lisäkseen työhön osallistui myös muita vapaaehtoisia. Katsojiakin oli paikalla monikymmenpäinen joukko. Sankarihautausmaan jälkeen tutkittiin tarkoin vanhan tapulin välitön läheisyys, jossa vanhoista rakennuksista jääneet metalliesineet aiheuttivat kuitenkin monta väärää hälytystä. Puoleenpäivään mennessä osa vanhasta hautausmaastakin oli tutkittu, mutta yliluutnantti Tiaisen ja vänrikki Kerimaan oli palattava Ouluun, jolloin miinaharava jäi Kuusamon rajakomppanian huostaan. Sunnuntaina rajakomppanian miehet määrättiin kuitenkin tulipalon sammutustöihin Liikaseen, joten etsintä jäi tuolta päivältä suorittamatta.
Etsintätyöt jatkuivat klo 13 maanantaina heinäkuun 20. päivänä, jolloin miinaharavaa käytti rajajääkäri Antti Sarja. Haudankaivaja Kurvisen opastuksella etsittiin paikoista, jotka olivat vielä tutkimatta, kuten vapaussodan muistomerkin takana oleva saksalaisten hauta-alue, koko vanha hautausmaa sekä kirkon välitön ympäristö. Huomattavat hälytykset osoittautuivat kuitenkin vain kirkon kattopellin palasiksi tai joksikin muuksi rautaesineeksi.
