Rajajääkäri Saria oli määrätty suorittamaan tutkimuksia klo 16 saakka ja koska aikaa oli vielä jäljellä, päätettiin siirtyä kirkon luoteispuolella sijaitsevalle saksalaisten hautausmaalle. Koko aluetta ei ehditty edes haravoida, kun miinaharava antoi hälytyksen metallista hauta-alueen Kirkkokadun puoleisessa kulmassa, suunnilleen hautausmaan itäkulmassa, muutamien kymmenien metrien päässä kirkosta. Aluksi harava ilmoitti metallia olleen suhteellisen vähän, mutta tarkistuksen ja uuden haravoinnin jälkeen esiintymä oli jo voimakkaampi. Myös haudankaivaja Kurvisen rassi tapasi metallia, joka kuitenkin aluksi tuntui kiveltä, vain muutamien kymmenien senttien syvyydestä. Lisäpistelyt paljastivat kellon muotoja. Paikalle saapui lisätyövoimaa auttamaan kaivussa ja pian kirkonkellojen kaunis muoto ja hieman homeelta vivahtava vihreä väri saatiin kymmenien kuusamolaisten ja muutaman paikalle osuneen turistin näkyviin. Kellot löydettiin maanantaina 20. päivä heinäkuuta klo 16, vain joidenkin kymmenien senttien syvyydestä.
Kun kelloja kaivettiin esiin enemmän, alkoivat paikalliset epäillä niiden olevan mahdollisesti miinoitettuja. Kun kaivuun yhteydessä tuli näkyviin oudon muotoinen esine, erehtyivät monet luulemaan sitä miinaksi. Paikalla olleet entiset pioneerit kuitenkin kertoivat, ettei saksalaisilla joukoilla pitänyt olla sen mallisia miinoja tuona aikana. Esine paljastuikin kellon raudoitetuksi akselin pääksi. Kun molemmat kellot oli saatu esille, vedettiin ne autolla ylös montusta, jotta kellonsoittaja Kalle Raatesalmi ja suntio Palosaari muiden ohella saattoivat tarkastaa niiden kunnon. Se osoittautui erinomaiseksi. Kellojen kielillä suoritettiin varovasti kokeita, jotka paljastivat, että kelloissa ei ollut halkeamia. Ne oli otettu tapulista alas hyvin varovasti ja kätketty maahan yhtä varovasti. Kellojen kannatteiden puuosat olivat lahonneet ja rautaosat pahoin ruostuneet, mutta hopealta hohtava metalli oli niin hyvässä kunnossa, että kellojen uskoisi olleen maassa vain muutaman kuukauden.
- Haudankaivaja Niilo Kurvinen kertoi Koillissanomille seuraavaa:
Rautarassiin tuntui ensin kuin kiveltä. Miinaharavakaan ei ilmoittanut aluksi kuin aivan pieneltä alueelta ja silloin ajattelimme, että kysymys on jälleen vain metallipitoisesta kivestä tai vanhan Kirkon jäämistöstä kotoisin olevasta rautapalasesta. Sellaisia ne miinaharavan löytämät esineet aina pettymykseksemme olivat. Kun miinaharava kuitenkin tarkistettiin ja se ilmoitti suuremman metallimäärän olevan kysymyksessä, tutkin rautarassilla paikan tarkemmin ja alkoihan se saada siellä maan alla kellon muotoja. Lapion pisto maahan toi laidan näkyviin ja siinähän ne olivat.
Kellot vedettiin käsipelillä kirkon portaille – innokkaimpia vetäjiä olivat pikkupojat. Sana levisi nopeasti ja paikalle saapui lisää paikkakuntalaisia, jotka tarinoivat keskenään kelloista. Kellojen löytymisen jälkeen pidettiin klo 18 koruton kenttähartaus kirkon portailla tapahtuneen kunniaksi. Kanttori Lauri Marttisen johdolla seurakuntalaiset lauloivat virren ”Ajast’aikaan varjellut, olet Herra kirkkoamme”. Tämän jälkeen kirkkoherra Poukkula piti lyhyen puheen mainiten muun muassa, että tuona päivänä oli tullut kuluneeksi lähes päivälleen 15 vuotta siitä, kun kellot olivat viimeksi kutsuneet seurakuntalaisia kirkkoon. Lopuksi kirkkoherra sanoi toivovansa kellojen palvelevan seurakuntalaisia polvesta polveen kauaksi tulevaisuuteen. Lopuksi laulettiin vielä virsi ”Herraa hyvää kiittäkää”. Moni seurakuntalainen kauempaakin kävi vielä samana päivänä ihastelemassa löytyneitä kelloja.
Kirkon uusista kelloista suurin ja keskikokoisin päätettiin lahjoittaa Käylän kirkolle ja niiden tilalle kirkonkylän kirkkoon nostettaisiin vasta löytyneet kellot. Kellojen löytöpaikalle haluttiin myös pystyttää vaatimaton muistomerkki. Aluksi kelloja pidettiin kirkon sisäänkäynnin portailla, jossa ihmiset pystyivät käymään katsomassa niitä.
- Kellojen löytymispäivän iltana antoi STT:n klo 19 uutiset seuraavan tiedotteen:
15 vuoden ajan kadoksissa olleet Kuusamon vanhat kirkonkellot löytyivät tänään iltapäivällä kätköpaikastaan Kuusamon kirkkomaasta saksalaisten sankarihautojen lähettyviltä. Kirkonkellojen etsintöjä oli suoritettu viime keskiviikosta lähtien, jolloin eräs entinen saksalainen eversti, joka oli saanut tietää kellojen olinpaikan, oli lomamatkallaan poikennut kertomaan tietonsa Kuusamon kirkkoherralle. Kellot olivat löydettäessä hyvässä kunnossa. Ne olivat olleet kaivettuina 20 sentin syvyyteen maahan.
Kirkonkellojen etsinnöissä mukana ollut rajajääkäri Saria sai Kuusamossa ilmaisen papintodistuksen – joka tuohon aikaan maksoi 40 penniä – avioituessaan Kerttu Talalan kanssa. Elokuun ensimmäisenä sunnuntaina Terttu ja Antti Saria poseerasivat tuoreena avioparina valokuvaajalle Kuusamon uuden kirkon portailla, kellojen vieressä. Myös Scheiber seurueineen sai tiedon kellojen löytymisestä ja sanomalehtien kautta uutinen levisi niin laajalle, että ”Kuusamon miehet” tunnistettiin kaikkialla Suomessa autojensa saksalaisten rekisterikilpien perusteella. Saksalaisista otettiin valokuvia ja heidän edellään kulki Scheiberin sanoin ”sympatian aalto”. Entinen eversti sai myöhemmin tietää etsintöjen viivästyneen, sillä hänen toverinsa oli unohtanut mainita kellojen olleen juuri sankarihautausmaalla, ei yleisellä hautausmaalla. Scheiber ei ollut itse ollut mukana kellojen hautaamisessa.
Kirkonkellojen löytymistä pidettiin yhtenä Suomen kirkkohistorian erikoisimpina tapauksina. Kirkonkelloja on vainojen aikana kätketty ennenkin, mutta harvemmin niitä on jälkikäteen enää löydetty. Kuusamon kellot olisivat löytyneet ennemmin tai myöhemmin, sillä pian löydön jälkeen saksalaishaudat avattiin vainajien siirtämiseksi Rovaniemen maalaiskuntaan rakennettuun mausoleumiin.
