Uskonnollisesta johtajastaan saamelaiset ovat käyttäneet nimitystä noaidi, joka on vanhaa suomalais-ugrilaista perua (vrt. suomen “noita”). Pohjoisen noidan nimitystä on pidettävä erillään noitavainojen kohteena olleista mannereurooppalaisesta noita-akasta (saks. Hexe, eng. witch, ruot. häxa). Suomalaisten noita ja saamelaisten noaidi onkin vastannut merkitykseltään enemmän itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen shamaania. Kuusamon Teeriniemellä noaidia on myös kutsuttu kivelläsoutajaksi, sillä tarinan mukaan eräs saamelaisnoaidi oli ollut niin mahdillinen, että pystyi käyttämään kiveä veneenä.
Vanhimmat kirjalliset lähteet saamelaisten noitauskosta ovat lähetyssaarnaajien raportit sekä maininnat oikeudenkäyntipöytäkirjoissa. Näihin on kuitenkin suhtauduttava varauksella, sillä ne kuvastavat myös aikansa arvoja.
Noaidin varustus:
● Rumpu eli goavddis (suom. kannus)
● T-muotoinen poronluusta tehty vasara
● Arpa (tavallisesti tehty kimpuksi kootuista metallirenkaista), joka hyppi rummun kalvolla
● Vyö
● Poron- tai kuikannahkainen pussi, jossa rumpua säilytettiin boaššussa
● Aiemmin myös lakki (ehkä juuri rummuissa usein kuvattu nelikolkkalakki)
Noaidin taidot:
● Loveen lankeaminen, eli vierailu alisessa tai ylisessä tietoa ja apua hakemassa
● Eläinhahmoiset apuhenget:
○ Sáiva sarva, peurahärkä, jota noaidi käytti taistelussa toisen noaidin kanssa, peuran kuolema tarkoitti usein myös noaidin kuolemaa
○ Sáiva guelle, kala, joka opasti noaidia tämän matkatessa alisessa, kuolleiden maailmassa
○ Sáiva leddie, lintu, joka opasti noaidia tämän matkatessa ylisessä, jumalten maailmassa
○ Sáiva olmah, yliluonnolliset miehet tai passevare olmah, pyhien tunturien miehet, jotka auttoivat noaidia erilaisissa toimissa
● Parantaminen joikaamalla tai lääkitsemällä
● Ennustaminen eli arpominen joko noitarummulla tai luontoa, taivasta ja eläimiä tarkkailemalla
● Juovssahit gottiid, peurojen houkutus/juoksutus, noaidin muuttuminen eläimeksi houkutellakseen (peura) tai ajaakseen (karhu, susi) villipeurat metsästäjien ulottuville
● Vainajan nostatus, eli kuolleen “palkkaaminen” apulaiseksi tietyksi ajaksi, esim. poropaimeneksi
Rumpu oli noaidin tärkein apuväline. Sitä käytettiin muuntuneen tietoisuuden tilan saavuttamiseen (transsi, loveen lankeaminen) sekä ennustamiseen. Valitettavasti 1600–1700 -lukujen kiivaan luterilaisen käännytystyön vuoksi noitarummut hävitettiin Lapista lähes kokonaan. Joitakin rumpuja onnistuttiin piilottamaan, mutta koska niiden materiaalina käytettiin puuta ja poronnahkaa, jotka lahoavat luonnossa helposti, ei piilotettuja rumpuja juurikaan ole säilynyt näille päiville.
Paremmin sen sijaan on löydettävissä arvontaan ja rummutuksen yhteydessä käytettyjä rahoja ja metalliesineitä, joita on rumpujen piilopaikkojen lisäksi voitu löytää myös noaidien haudoista. Rumpuja voi vielä myös löytyä ympäri Eurooppaa yksityisistä kokoelmista, sillä ne olivat haluttuja eksoottisia keräilyesineitä 1600- ja 1700-luvuilla, kiitos mm. Schefferuksen Lapponian, joka oli yksi ensimmäisiä saamelaisista kertovia julkaisuja. Suomen Lapista rumpuja on onnistuttu löytämään vain kaksi: yksi Kemin Lapista ja yksi Utsjoelta.
Noitarumpujen ulkonäkö ja rumpukalvojen kuviointi vaihtelee itäisten ja läntisten saamelaiskulttuurien kesken. Kuusamon alueella on ollut käytössä Kemin tyypiksi nimetty kulmakehärumpu, jossa on pärekehän lisäksi lovien avulla ovaaliin muotoon taivutetusta puusta tehty reunus. Rummun sisällä on ollut ristiin asetetut puut, joista noaidi on voinut pidellä rumpua. Rumpukalvon kuvio on ollut segmenttijakoinen, jonka on katsottu edustavan käsitystä kolmiosaisesta maailmasta, johon kuuluvat alinen, keskinen ja ylinen. Alinen edustaa maanalaista vainajalaa ja maahisten reviiriä, tai vedenalaista sáivaa. Tälle alueelle on rummussa sijoitettu vainajauskoon liitettyjä symboleja. Keskinen edustaa maanpiiriä; ihmisten ja eläinten maailmaa. Ylinen edustaa taivasta; jumalolentojen ja taivaankappaleiden reviiriä. Segmenttirummuissa käärme- tai siksak-kuvio on tavallisesti sijoitettu aliseen todennäköisesti siksi, että noaidin sielu kulki vainajalassa käärmeen hahmossa.
Rumpukalvon kuvitus on luultavimmin riippunut siitä, mihin rumpua on ensisijaisesti käytetty. Rumpuja on voinut olla myös useampi eri tarkoituksiin. Rumpukalvon kuvioiden tulkinta on ollut ongelmallista, sillä tietoa kerättiin aikana, jolloin kristinusko pyrki hyvin voimakkaasti hävittämään saamelaisten “pakanauskon”. Monesti selonteot rumpujen symboleista annettiin kuoleman uhan alla, joten noaidit saattoivat tahallaan vääristellä tietojaan tai lisätä kristillisiä merkityksiä hämätäkseen kuulustelijaansa.
Myös noitarummun sisäpuoli oli kuvitettu. Kun rummun etupuoli oli sen julkinen osa ja kaikkien nähtävissä, oli ”rummun sisin” noaidin omaa tietoutta, johon hän vihki vain seuraajansa. Rummuttaessaan noaidi itse katsoi rummun sisäpintaa, jonne oli myös kiinnitetty rummutusta säestäneet metallihelyt ja -amuletit, jotka kuvastivat noaidin apu- ja suojelushenkiä. Tämän vuoksi rumpujen sisäkalvolla ja myös puurakenteissa oli merkintöjä, joita on tutkittu vielä vähemmän kuin ulkopinnan kuvioita. Aito noaidi tunsi myös näiden merkkien merkityksen. Rumpukalvo on ollut kartta, joka on kuvastanut sekä tämän- että tuonpuoleisia maailmoja ja toiminut opasteena noaidin sielunmatkoilla. Mitä ”suurempi” rummun tekijä ja käyttäjä oli, sitä enemmän hän siitä sai irti.