Vuodesta 1936 alkaen Reino Rinne ryhtyi avustamaan oululaista Kaleva-lehteä. Hänen Olavi Kitkalaisen nimimerkillä julkaisemat juttunsa käsittelivät useimmiten ajankohtaisia tapahtumia Posiolla.
Loppuvuodesta 1937 Reino Rinne aloitti opinnot Helsingissä Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa, mutta taloudellisten vaikeuksien vuoksi joutui keskeyttämään ne alkuunsa. Hänen onnistui kuitenkin vakiinnuttaa suhteensa Kalevaan, mistä hän sai kesätoimittajan vakanssin. Talvisodan jälkeen työsuhde Kalevassa jatkui toimittajan työssä, mistä hän siirtyi Rovaniemelle Lapin Kansan toimitussihteeriksi. Näin hän oli vakiinnuttanut asemansa pohjoissuomalaisena lehtimiehenä.
Jatkosodan aikana Reino Rinne kutsuttiin Suomen armeijan tiedotuskomppaniaan TK-mieheksi tehtävänään seurata sotatapahtumia ja raportoida niistä siviiliväestölle tiedotusvälineissä. Hän vieraili useimmilla Suomen rintamalohkoilla ja jatkoi tehtäväänsä marraskuulle 1944 saakka tehtäväänsä seuraten Lapissa Suomen armeijaa sen pakottaessa saksalaisia joukkoja perääntymään Norjaan.
Sodan jälkeen Reino Rinne jatkoi toimittajan työtään Kalevassa ja oli toimitussihteerinä Ouluun 1945 perustetussa kulttuurilehti Kaltiossa. Samana vuonna hän julkaisi esikoisromaaninsa Tunturit hymyilevät. Se aloitti kolmen teoksen sarjan, jonka kirjallinen yleisö ja kriitikot sijoittivat Lappi-kirjallisuuteen. Esikoista seurasi Rinteen pääteoksena pidetty Tie päättyy tunturin laella (1946) ja sitten Erämaan omia ihmisiä (1949). Otavan julkaisemat teokset epäilemättä toteuttivat hänen nuoruutensa unelmaa kirjailijaksi tulemisesta.
Kirjallisen menestyksen siivittämänä Reino Rinne otti vastaan hänelle tarjotun Lapin Kansan päätoimittajan työn Rovaniemellä. Tehtävä ei kuitenkaan hänelle sopinut ja irtisanoutuminen siitä johti vapaan kirjailijan työhön ja muuttoon Posiolle.
