Jos Rinne runoissaan on käyttänyt koko laajaa äänikapasiteettiaan, ei hän niiden tyyppivalinnoissaan ole ollut yksioikoinen. Laaja eeppinen runoelma, räväkkä pamflettiruno, leikkisä fantasia, pohdiskeleva dialogo ja lyyrinen tunnelmakuva ovat vaihtoehtoja olennaisen tähdittämiseksi.
– Soile Seppä, ote kirjan kirjoittajan alkupuheesta
Vielä ne kuohuvat Kuusamon kosket,
laulavat vapaina vaahtojen virmat.
vielä ne kukkivat kuohujen posket,
kisaten pauhaavat putousten kirmat.
Vielä on vapaana Kitkan uoma,
Oulangan könkäät orjuuttamatta.
Kahleitta kirmaa jumalten juoma,
hyrskyjen valta on horjuttamatta.
Niissä on mahtia niissä on voimaa,
uhmaten aikaa ne vyöryy, ne voittaa
ihmisen ylvään mi tuntoansa soimaa
voimansa tunnossa uhmaten soittaa.
Kiutaköngäs – mahtava kuoro,
Jyrävä niinkuin ukkosen urut!
Näittenkö nääntyä nyt siis vuoro!
Tuoniko täyttäisi tyhjät kurut?
Uhkaavat kahlita, päitsiin panna,
kauneudenpalvonta – kaikkea vielä!
Raha ei tunteille armoa anna,
Suomiko teknokratian tiellä?
Heillä on valtaa, heillä on voimaa,
meillä vain henkinen taistelutarmo,
Teknokraattien tuntoa soimaa:
hävitystyötä ei sovita armo.
Aina ne kuohuvat Kuusamon kosket,
laulavat vapaina vaahtojen virmat.
Aina ne kukkivat kuohujen posket,
kisaten pauhaavat putousten kirmat.
Kymmenentuhannen vuoden takaa
elämän säveltä meille ne soittaa.
Tämä on vakaumuksemme vakaa:
vapauden sanoma lopulta voittaa.
Antakaa ystävät minulle harppu
niin minä soitan teille.
En mitään taiteellisesti hienoa,
en mitään ehyttä, ylevää sävelmää.
Minä en osaa sellaista.
Ystävät, minä soitan teille
hermoja repivän,
rintaa raatelevan,
tuskaa uhkuvan elegian.
Rakkaus on vain sana.
Pyhä, ylevä viha
ei kuulu nykyaikaan.
Värilliset intohimot,
hullun mielettömät,
rintoja raastavat,
sieluja murskaavat intohimot
– ne ovat tämän päivän elämää.
Ikävöin rauhaanne
kun istun majassani
kaukana keskeltänne
ikuiset kuuntelijat
mystisten viestien
vastaanottajat
Te
rauhalliset, vakaat
pelottomat, vapaat
Suojassanne miksi
murehtisin maailman
voimatonta pahuutta.
Mitä me ihmiset
me neljä miljardia
teemme rauhalla ellemme antaisi sitä
myös muille luonnonluomille, kaikille?
Sodan vastustajat, rauhan puolustajat.
miksi emme rukoilisi rauhaa
heinäsorsille metsoille metsäkämmenille,
paviaaneille leopardeille kojooteille,
Suomenmaan viimeisille susille,
punahongille ja harmaille keloille,
pajupensaille jänkäpounuille soille,
keltavahveroille metsien marjoille.
Rauhaa ilmalle ja veden kaloille,
pieneliöille ja sudenkorennoille,
maa- ja vesielämän koko kentälle!
Mitä me teemme maailmalla
josta rauha
on tuhoutunut kaiken muun elämän
paitsi ihmisen?
Anna miljoonien kukkien kukoistaa.
Niillä on enää kiitävän vähän
niin kuin sinulla ja minulla
sädehtivää Tämänmaan elinaikaa.
Anna miljoonien kukkien kukoistaa
tässä ihmeellisessä elämän maassa
josta omistushimoiset vallanhaltijat
teettävät kuollutta planeettaa.
Antakaa miljoonien kukkien kukkia,
varokaa kulkijat tallaamasta niitä:
aikaa on jäljellä enää vain tuokio,
kaikkeuden kellojen mukaan sekunti.
Miljoonat kukat eivät saata syöstä
omistushimoisia johtajia vallasta:
niillä on kyllä demokratia mutta
niillä ei ole valtaa eikä aseita.